tiistai 10. kesäkuuta 2014

Itkua, kiukkua ja vähän muutakin

Minä olen päässyt kehumaan useamman kerran kuinka meillä on niin kiltti, rauhallinen ja helppo vauva. Ollaan tähän asti päästy niin niin helpolla, että jos ja kun joskus meidän poika ei olekaan enää niin kiltti, rauhallinen ja helppo vauva niin en tiedä miten tullaan siitä selviämään. Vaikka kyllähän sen tiedostaa, että ei tämä vauva-arki aina välttämättä tule näin helposti sujumaan vaan voi tulla niitä vaikeampiakin kausia.

Tänään ensimmäistä kertaa -lukuun ottamatta muutamia pieniä masuvaiva kiukkuja sekä nälkä väsymys kiukku itkuja, poika huusi, itki ja kiukutteli. Mikään ei tunnostanut auttavan eikä mitenkään ollut pojalla hyvä olla. Voi kuinka hirveätä oli kun ei tiennyt mikä toisella on hätänä. Voisiko olla jo hampaita tulossa ja se pistäisi kiukuttamaan vaiko kipeäksi tulossa vaikka kuumetta ei ainakaan ollut vai ihan vaan maha tosi kipeä kun ei meidän poika ole aikaisemmin ollut noin kiukkunen kuin ampiainen. Voi pientä raukkaa. Useamman tunnin poika jaksoi olla kiukkuinen kunnes siitä rauhottui. Mikähän ollutkaan hätänä kun ei tämä äiti ymmärrä, mutta onneks nyt jo tyytyväisenä nukkua napottaa ja toivottavasti nukkuukin rauhassa koko yön!

Mutta asiasta toiseen olen tänään ja eilen käynyt lenkkeilemässä ilman vauvaa semmoiset noin 5km lenkit kauniissa maisemmissa hyvässä seurassa. On ollut kyllä ihanaa päästä vähän ulos tuulettumaan ilman vauvaa ja kuntoilemaan samalla mukavia jutellen. Aika luksusta! Vaikka kivaahan se on ihan vaan kotonakin pojan kanssa olla, mutta kyllähän sitä äitilläkin pitää välillä omaa aikaa olla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti