Raskausaikana mielessäni mietin millaista olisi elämä parhaimmillaan kahden lapsen äitinä. Kuinka esikoisen kanssa heti aamupäivällä käytäisiin pihalla leikkimässä samalla kun vauva nukkuisi vaunuissa. Syömisen jälkeen päivällä molemmat lapset nukkuisivat kiltisti vaunuissa samalla kun kävisin lenkillä. Sen jälkeen sisällä ollessa joutaisi vähän mahdollisesti jotain kotitöitä tekemään. Iltapäivällä isimiehen tultua kotiin laitettaisiin yhdessä ruokaa ja vietettäisi rauhallista iltaa kotona perheen kesken. Lapset menisivät kiltisti ajoissa nukkumaan niin illalla jäisi itselle vielä vähän omaakin aikaa.
Todellisuudessa aamulla väsyttää niin paljon, että nukutaan mahdollisimman pitkään vaikka yleensä vähintään toinen lapsista herää aikaisin. Vauva syö tunnin tai vaikka usemman eikä sen jälkeenkään vielä ole tyytyväinen. Esikoinen sillä aikaa aiheuttaa kaaosta ja saa olla kieltämästä samoista asioista monta kertaa päivässä joka päivä. Ihan huomaamatta ollaan jo puolessa päivää eikä itse ole välttämättä ehtinyt syödä aamupalaa ollenkaan tai todellakaan ulos asti päästä. Esikoisella alkaa olla nälkä ja päiväuniaika. Turha kuvitellakaan että vauva nukkuisi samaan aikaan. Jossain vaiheessa isimies tulee kotiin ja sitten onkin ohjelmassa mahdollisesti kaupassa käyntiä, laitetaan ruokaa, saunan lämmitys ja lapsien unille laitto niin siitä on rauhallinen ilta kaukana tai ainakaan omaa aikaa ei ole. Yöllähän sitä sitten heräillään vähän väliä vauvaa syöttämään. Ja seuraava päivä toistuu suunnilleen samalla kaavalla.
Joka tapauksessa vaikka välillä vähän rankkaa onkin ja väsyttäisi niin päivääkään en vaihatisi pois kun on ne omat pienet rakkaat vaan niin ihania ♡
Tämäkin postaus piti kirjottaa jo alunperin keskiviikkona, mutta ei vaan ole ehtinyt/jakanut.. Eiköhän tämä tästä vähitellen helpota kun saataisiin meidän päiviä vähän paremmin rytmitettyä!