Aika on kulunut aivan älyttömän nopeasti. Vasta äsken tajusin että meidän pieni vastasyntynyt on tänään jo kaksi viikkoa vanha. Nyt harmittaa kun ei tullut otettua "virallisia" 2 vko kuvia tänään kun en aikaisemmin älynnyt, mutta ehtiihän sitä ehkä huomennakin. Kiirettä pitää päivisin pojan ja vauvan kanssa niin että ei oikein ehdi mitää ajattelemaankaan ja kaiken aikaa väsyttää niin että tuntuu että ei ne aivotkaan enään edes toimi. Jospa tähän arkeen pääsisi kiinni pikku hiljaa tässä.
Joka tapauksessa tänään oli vauvalla aika neuvolaan. Viime perjantaina se neuvolatäti joka meidän luona kävi aikaisemmin samalla viikolla vauvaa katsomassa, soitti ja kyseli vauvan painoa kun niin oltiin sovittu. Vauvan paino ei ollut noussut tarpeaksi niin käsky tuli imettää päivällä parin tunnin välein ja vielä lisäksi antaa korviketta, jotta paino lähtisi kunnolla nousemaan. Maanantaina meidän oma neuvolatäti sitten soittelisi onko se paino noussut ja olihan se hyvin noussut mutta kuitenkin päätettiin pitää tämän päiväinen neuvola aika kun se kerta oli jo sovittuna. Neuvolassa meidän oma neuvolatäti vain pikaisesti katso, että vauvalla kaikki hyvin sekä punnitsi vauvan ja painoa oli 3385g. Neuvolakorttiin saatiin teksti; "Rauhallinen, terve, nätti tyttö. Rm tukena saanut nan-maitoa ja paino on noussut paremmin. Uni rauhallista. Iho ja napa terveet. D-vit. voi tänään aloittaa."
Vaan nyt nukkumaan, ainakin siihen asti kunnes vauva herää!
Niin ihanan ja rauhallisen näköinen pikkunen! :)
VastaaPoistaKiitos, niin hän on :) <3!
Poista